keskiviikko 27. marraskuuta 2013

eastern maine champions

Meidän koulun jalkapallojoukkue pärjäs tosi hyvin tänä vuonna, ja viime viikon lauantaina pelattiin Eastern Maine Championship game, jossa kilpailtiin siis itäisen Mainen mestaruudesta. Peli pelattiin täällä Bucksportissa, ja samalla se oli viimeinen kotipeli. Vastustajana oli Mattanawcook Academy, joka oltiin jo kerran voitettu aika suurella erolla. Peli ei ollut kovinkaan jännä, ja kaikki osas vähän jo odottaa voittoa, joka tuli vielä suuremmalla erolla kuin viime kerralla, 42-8. Oli ihana nähdä pojat niin ilosina, sillä voitto tiesi pääsyä pelaamaan koko osavaltion mestaruudesta.













State Championship game oli tosi iso juttu, eikä koko viikkona koulussa muusta puhuttukkaan. Perjantaina koulussa järjestettii pep rally, jonka tarkotuksena oli toivottaa onnea pojille tähän peliin. Bändi soitti, cheerleaderit teki muutamat tanssiesitykset, sekä football team kokoontui keskelle liikkasalia ja joukkueen valmentaja piti pienen puheen. Meidän koulu oli päässyt samaiseen peliin 2011, eli senioreilla ja junioreilla oli jo kokemusta noin isosta pelistä. Silloin meidän koulu oli kuitenkin hävinnyt, ja tänä vuonna kaikki halus niin kovasti voittaa. 

Meidän koristreenejä ei tietenkään voitu perua, vaan pelin takia ne siirrettiin vaan aikaisemmaksi. Lauantaiaamuna kello 7 olin siis jo pirteänä treenaamassa. Treenien jälkeen menin kotiin suihkuun ja valmistautumaan peliä varten. Peli pelattiin Mainen suurimmassa kaupungissa Portlandissa, johon on Bucksportista parin tunnin matka. Monet ajo paikan päälle omilla autoilla, mutta koululta lähti myös fanibussi, jolla matkustin Taylorin, Whitneyn ja Desin kanssa. Olin vasta samana aamuna ruvennut miettimään, että pitäähän mun pukeutua edes jotenkin koulun väreihin, ja saanut hostmomilta lainaksi Golden Bucks hupparin. Bussissa Desi kuitenkin päätti maalata naamansa koulun väreillä, ja yritti saada mut tekemään saman. Aluksi olin ihan sitä vastaan, mutta matkan kuluessa aloin miettimään, että tää on mun elämäni ainut State Game, joten miks ei? Lopulta munkin naamasta löyty ne maalit. Saatiin ihan kivasti katseita ja kommentteja pelissä...


Vastustajana oli läntisen Mainen mestari Oak Hill. Peli alkoi meidän kannalta mainiosti, sillä saatiin tosi nopeesti touchdown ja mentiin johtoon. Tän jälkeen touchdowneja tuli vuorotellen, ja puoliajalle mentiin 21-21 tilanteessa. Paikan päällä oli paljon ihmisiä, ja tunnelma oli koko ajan tosi hyvä.  





Peli oli viime minuuteille asti tosi tiukka, mutta loppujen lopuksi hävittiin 35-42. Kaikki oli ihan murtuneita tästä, sillä voittoa oltiin ootettu niin kovasti. Oli niin surullista katsoa kuinka meidän pojat laahusti kentältä pois päät painuksissa Oak Hillin juhliessa voittoa. Tappiosta huolimatta tää oli mun mielestä kauden paras peli, sillä tunnelma oli niin hyvä. High school spirit on vaan niin upeeta.

Toinen sija ei paljoa hymyilyttänyt...

Pojat ajo peliin ja takas Bucksportiin koulubussin sijasta hienolla bussilla. Paluumatkalla loppumatkasta viis paloautoa ja suunnilleen saman verran poliisiautoja oli saattamassa joukkuetta kotiin vilkut päällä. Ihmiset tööttaili autojen torvia, ja vilkutteli bussille talojen ikkunoista ja ovilta. Meidän fanibussi ajo tän kulkueen perässä, ja meillä oli ikkunat auki ja huudettiin ja hurrattiin, mikä tuntu vähän tyhmältä, sillä mehän hävittiin. Mutta onhan se toinen sijakin ihan hyvä saavutus! Koululla oli vielä joku tapahtuma futiskauden päättymistä koskien, mutta tappion takia ei oikeen kukaan mennyt paikalle.


Football season on nyt sitten ohi, ja tuntuu vähän haikeelta. Muistan kuinka alkukaudesta en älynnyt jalkapallon sääntöjä ollenkaan, ja menin peleihin vaan hengailemaan kavereiden kanssa, en kiinnittänyt itse peliin paljoa huomiota. Loppukaudesta aloin kuitenkin ymmärtämään sääntöjä enemmän, ja futispelit oli aina yks viikon kohokohdista. Tunnelma peleissä oli aina hyvä, ja ne tosiaan oli sellasia tapahtumia, jotka toi koko yhteisön koolle. Tuun todellakin ikavöimään tätä!

Cheers,
Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti