maanantai 11. marraskuuta 2013

viimeaikojen tapahtumia

Viime viikolla juhlittiin Halloweenia, joka on Jenkeissä melko iso juhla. Jo lokakuun alusta alkaen alkoi talojen pihoilla näkymään koristeita, ja kaupat täyttyi halloweentavaroista. Bucksportissa järjestettiin myös erilaisia tapahtumia, kuten Fright At The Fort (sellanen pelottelukierros vanhassa linnassa), pukuparaati, ja Haunted House (kummitustalo). Halloweenin kunniaksi meidän koululla järjestettiin perjantaina myös disko/tanssit, johon oli tarkoitus pukeutua halloweenteeman mukaisesti. Koulun jälkeen lähdettiin parin kaverin kanssa Bangoriin ostamaan vähän pukeutumistarvikkeita, jonka jälkeen mentiin valmistautumaan tansseja varten. Täällä halloweenasut ei ollut mitenkään pelottavia; asujen joukosta löytyi mm. poliisi, hengenpelastaja, erotuomari, koulutyttö, sekä Mario ja Luigi. Ite pukeuduin pupuksi. Tanssit oli aika samanlaiset kuin homecoming-tanssit, eli outoa räppiä ja hitaita. Kovin moni ei ollut tullut paikalle, ja meno oli vähän tylsä, joten viihdyttiin paikan päällä pari tuntia ja lähdettiin sitten kotiin. 

Lauantaina herätyskello soi vähän jälkeen seitsemän, sillä lähdettiin soccerjoukkueen senioreiden kanssa Bangoriin etsimään kiitoslahjoja meidän kolmelle valmentajalle ja managerille. Ihan kaikki ei päässyt mukaan, mutta meitä lähti kuus tyttöä matkaan. Käytiin monissa kaupoissa sekä syömässä, ja pääsin tekemään mun ekan retken Walmartiin! 

Lauantaina oli mun hostdadin synttärit, joten syötiin yhdessä illallinen ja annettiin muutamat lahjat sekä kortit. Illallisen jälkeen pukeuduin taas mun pupuasuun (pienillä muutoksilla), sillä mun kaveri järjesti halloweenbileet. Ekat jenkkibileet oli vähän pettymys; paikan päällä meno osottautui tylsäksi, ja me vaan istuskeltiin eikä tehty mitään. Ensin ehkä 10 ihmistä lähti toiseen paikkaan, jonka jälkeen ihmisiä alkoi katoamaan pikkuhiljaa. Lopulta istuskeltiin siellä nelisteen muutaman tytön kanssa. Tässä vaiheessa bileiden järjestä totesi, että olis alun perin pitänyt järjestää bileet ihan vaan nelisteen, sillä meillä oli nelistäänkin hauskempaa haha. Itekin lähdin kuitenkin kotiin aikasemmin kuin olin suunnitellut. 


Sunnuntaina mun hostmomin, joka on opettaja, piti mennä sen koululle tekemään hommia. Lähdin sen mukaan, ja sillä välin kun hostmom korjaili kokeita yms, mä kulutin aikaani heittelemällä koripalloa ja tekemällä läksyjä koulun liikkasalissa. Oltiin siellä noin neljä tuntia, mutta aika kului tosi nopeasti, ja oli kiva päästä pelailemaan pitkästä aikaa. Kotimatkalla käytiin vielä muutamissa kaupoissa etsimässä lämpimämpiä kenkiä mulle, mutta ei löydetty etsimäämme. Kaikki aina huomauttelee kuinka kuljen kesäisissä kengissä, ja että mun pitää ostaa lämpimämmät jalkineet :D 


Maananatai-iltana järjestettiin koululla soccer banquet eli kauden päätöstilaisuus, mitä varten oltiin siis lauantaina menty lahjaostoksille. Jokaisen piti tuoda mukanaan jotain ruokaa, joten syötävää kyllä riitti, sillä ruokalan kaks pitkää pöytää oli täynnä erilaisia herkkuja; pizzaa, keksejä, leivoksia, sipsejä, popparia, karkkia, limua... Ite vein paikanpäälle Finnish Blueberry Squares, eli vähanniinkuin mustikkapiiraakkaa, jonka hostdad oli vapaapäivänään leiponut. Tilaisuudessa valmentajat puhui vähän meidän kaudesta, jakoi kaikille palkinnot sekä muutamille tytöille erikoispalkinnot, ja me annettiin meidän ostamat lahjat. Tunnelma oli vähän haikea, ja muutamat seniortytöt itki, sillä toi oli viimeinen joukkueen yhteinen juttu, ja siellä vasta tajusi, että kausi on tosiaan ohi. 


Koriskausi on jo lähellä, joten muutamana päivänä ollaan jääty koulun jälkeen liikkasaliin pelailemaan. Tiistaina heittelyn jälkeen suunnattiin mäkkäriin neljän kaverin kanssa, ja myöhemmin vielä kaks liittyi meidän seuraan. Juttua riitti niin paljon, että kun lähdettiin kotiin, tajuttiin, että oltiin istuskeltu siellä yli kaks tuntia. McDonald's on täällä muuten ihan sika halpa, esim kahden juuston ateria maksaa jotain 4-5 dollaria, eli sunnilleen 3-4 euroa. Oon kuitenkin ylpee itestäni, sillä oon tän kolmen kuukauden aikana syöny mäkissä vasta 2 kertaa! (+ kerran Burger Kingissä)


Perjantaina koulun jälkeen lähdettiin Bangoriin Taylorin, Ellien ja Jordynin kanssa. Tällä kertaa matkan tarkotuksena oli Sweet Frog, eli suosittu frozen yogurt paikka. Tää paikka avattiin vasta viime viikolla, jolloin porukkaa oli ollut kuulemma ihan mielettömästi. Nytkin ihmisiä oli sen verran, että jonoa riitti ovelle asti. Ensin valittiin frozen yogort maku/maut, jonka jälkeen sen päälle erilaisia herkkuja, kuten hedelmäviipaleita, karkkia, kastikkeita, suklaahippuja... Oli todellakin jonottamisen ja hinnan arvoinen kokemus, niiiiin hyvää


Perjantai-iltana puin päälle varmaan 5 vaatekerrosta, ja suuntasin jalkapallopeliin, joka me voitettiin! Tänä vuonna meidän koulu on pärjännyt tosi hyvin, ja voittanut kaikki 9 peliä. Ens viikonloppuna pelataan itäisen Mainen mestaruudesta, ja jos pojat voittaa tän pelin, niin pelataan myos osavaltion mestaruudesta. Go Bucks!


Sunnuntaina jouduin heräämään jo puoli seitsemältä, sillä kahdeksalta oltiin jo tien päällä, suuntana New Hampshire. Meillä oli sieltä kennelistä koeajalla aikunen koira, joka ei kuitenkaan sopinut meidän perheeseen, eli mentiin sitä palauttamaan. Otettiin kuitenkin toinen aikuinen koira nyt koeajalle, ja jos tääkään ei oo oikea koira meille, niin saadaan pentu maaliskuussa! Paluumatkalla mentiin Portlandiin, eli Mainen suurimpaan kaupunkiin, ja käytiin kurkkaamassa shoppailutarjonnat. Koska meillä oli kaks koiraa autossa odottamassa, ei voitu jäädä sen kummemmin shoppailemaan, etittiin vaan kenkäkaupoista mulle talvikenkiä, ja löysinkin hyvän parin. Tein kuitenkin pikaisen kierroksen Forever 21 läpi. Ihana kauppa, en malta oottaa että pääsen sinne ostoksille <3 Sovittiin hostmomin kanssa, että tullaan takaisin mahdollisimman pian. 

Jenkkien pieni limu... kuinkakohan iso se iso limu ois ollut :D?
Tänään ei oo koulua ja mulla on vapaapäivä, ja lähden taas hostmomin kanssa sen työpaikalle. Päivän ohjelmaan kuuluu koripallon heittelyä, skypettelyä kaverin kanssa, sekä paljon läksyjä...

Cheers,
Aino

2 kommenttia:

  1. sun blogi on tosi kiva ja kirjotat kivasti! mäkin lähen amerikkaan vaihtooppilaaks vuoden päästä:)

    VastaaPoista