sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

softball

Viimenen urheilukausi lähestyy kovaa vauhtia, ja tänään parin tunnin päästä meillä on sellanen tilaisuus kaikille jotka aikoo harrastaa jotain kevätliikuntalajia. Nyt oon siis vihdoin ja viimein tehnyt päätöksen, että pelaan softballia. Tein mun päätöksen vähän painostuksen alaisena, sillä kaikki yritti saada mua pelaamaan, enkä ite ollut edes varma haluanko. Pari viikkoa sitten yks päivä study hallissa alettiin puhua urheilusta, ja multa kysyttiin aionko pelata softballia vai en. Tolla samalla tunnilla oli yks mun kaveri joka pelaa, joten se nappas mua käsipuolesta ja sano että nyt mennään ilmottamaan mut joukkueeseen. Meillä oli siis koulun kansliassa ilmottautumislista, johon vähän pakotettuna kävin laittamassa mun nimen. Mutta kyllä se nyt tuntuu ihan oikeelta päätökseltä. Kaikki kuitenkin sanoo että softball on urheilulajeista paras, ja melkein kaikki mun kaverit pelaa, eli sekin hyvä puoli. 

Oon nyt kahtena sunnuntaina käynyt siellä softball jutussa harjottelemassa; pari viikkoa sitten, ja viime sunnuntaina. Tän viikon aikataulu oli aika kiireinen softballin suhteen. Maanantaina jäin koulun jälkeen liikkasaliin pelamaan kuuden tytön kanssa. Harjoteltiin ihan perusjuttuja, heittämistä ja pallon kiinniottamista. Osaan kyllä ihan hyvin ottaa palloa kiinni, mutta heittämisessä mulla on ongelmia, käsivarsi kuulemma menee jotenkin väärästi, eli sitä pitää harjotella lisää. Tiedän kyllä miten mun pitäis heittää, mutta sitä tyyliä on vaan niin vaikeeta yrittää muuttaa. Tän lisäks pääsin kokeilemaan vähän lyömistä, ja joukkueen pitcher syötti mulle sitä palloa. Osuin ihan hyvin ja osasin kuulemma lyödä kovaa, ''You bat like a beast!'' Varsinkin yks kaveri joka on ollut se aktiivisin painostaja softballin suhteen, oli ihan innoissaan. Mulla oli kunnon yleisö kattomassa kun löin, ja mun hissanope huuteli aina ''HOMERUN!!!'' jos sain hyvän lyönnin :-D

Tiistaina jäin taas tyttöjen kanssa harjottelemaan. Keskiviikkona vuorostaan kävelin koulun jälkeen viereiselle ala-asteelle, sillä se 'valmentaja' kuka mua on sunnuntaisin opettanut, oli saanut meille salin varattua. Eli pidettiin sellaset tunnin mittaset treenit, ja harjoteltiin aika monipuolisesti kaikkia juttuja. Sen lapsenlapset, jotka on 8, 10, ja 12, oli mukana auttelemassa. Treenien jälkeen ne halus vielä jäädä pelailemaan korista, joten heiteltiin ja pelailtiin salissa aika pitkän aikaa, ja sen jälkeen ne halus että meen syömään niiden kanssa, joten mentiin vielä mäkkäriin. Torstainakin mun oli tarkotus jäädä koulun jälkeen harjottelemaan, mutta en sitten jäänykkään. Silti oli kädet ja vähän vatsalihakset ja jalatkin kipeinä neljän päivän putkeen harjottelun jälkeen, varsinkin kun en nyt koriskauden jälkeen oo urheillut mitenkään. Perjantaina meillä oli koulun jälkeen softball meeting kaikille pelaajille, missä kerrottiin vähän ensviikon aikatauluja, ja ihan yleisiä juttuja kaudesta. Tänä vuonna on kuulemma niin paljon tyttöjä, että muutamat saatetaan jättää jopa JV joukkueesta ulos. Oon nyt vähän huolestunut, toivottavasti en oo yks noista!

Huomenna catchers ja pitchers alkaa harjottelemaan, ja siitä viikkoa myöhemmin kaikki muut. En vielä tiiä mitä paikkaa haluaisin pelata, mulle on sikäli ihan sama, eli annan valmentajan kattoa mihin oon sopivin. Sen kuitenkin tiiän että en tuu olemaan cather tai pitcher, mutta meidän valmentaja haluaa että meen jo niiden treeneihin huomisesta alkaen. Try outit meillä on sitten siitä viikon päästä maanantaina. Tosiaan hermostuttaa jo vähäsen, mutta yritän olla stressaamatta ja tehdä vaan parhaani. Jos pääsen joukkueeseen, niin mun pitää ostella vähän uusia kamoja; ainakin kengät, hanskat lyömistä varten, räpylä, ja sliding pants. Tuntuu taas vähän turhalta ostella kamoja joita käytän pari kuukautta, kuten socceria varten tuli ostettua nappikset ja nilkkasuojat, mutta ei voi mitään, eihän sitä ilman kamoja voi pelata. Vielä softball tuntuu vähän vieraalta ja oudolta, mutta ehkä pian alkaa luonnistumaan enemmän, se on kuitenkin ihan kivaa ja tykkään siitä :-)




Cheers,
Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti