maanantai 12. toukokuuta 2014

prom

Lauantaina meillä oli vihdoinkin Bucksport High School Prom 2014. Mun promiin valmistautuminen alkoi itseasiassa jo keskiviikkona, kun mentiin host momin kanssa laittamaan mun kynnet kuntoon. Ekaks pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen pedikyyrin. Oli ihana saada jaloille kuuma porekylpy, hieronta, ja tietenkin nätit varpaankynnet ja pehmeemmät jalat. Pedikyyrin jälkeen tehtiin manikyyri. Mun kynsistä tuli aika simppelit, mutta nätit kuitenkin. Torstaina taas suuntasin ekan kerran kamapaajalle, sillä kävin laittamassa hiuksiin vaaleita raitoja. 


Lauantaina heräsin ja katoin ikkunasta ulos; vettä tuli kun saavista kaatamalla. Kyllä ärsytti ihan sikana, että koko viikon oli ollut lämmin ja aurinkoinen sää, ja just tollon oli sellanen koiranilma. Heräämisen jälkeen alotin meikkaamisen, ja yhdeltä suunnattiin kampaajalle. Aluks iski vähän paniikki, sillä mun nimeä ei löytynyt sen salongin varauskirjasta. Siinä vaiheessa olin jo ihan varma, että host mom on jotenkin mokannut sen varausjutun, enkä pääsiskään koko kampaajalle, ja päivä olis pilalla. Onneks lopulta ne löysi mun nimen sieltä, tosin meille oltiin sanottu väärä kellonaika, eli jouduin oottelemaan puolisen tuntia ennenkun pääsin istumaan kampaajan tuoliin. Mun hiuksista ei tullut ihan sellaset kuin olisin halunnut, mutta ihan kivat kuitenkin. Oltiin tosiaan aikataulusta myöhässä, joten kun päästiin kotiin niin oli kiire ja paniikki viimeistellä meikki, pukea mekko päälle, pakata pikkulaukku ja tehdä muut viimeset valmistelut. 


Sade oli onneks lakannut, joten ekaks mentiin ottamaan kuvia Bucksportiin water frontille, veden äärelle satamaan. Sinne oli kerääntynyt jonkun verran porukkaa meidän koulusta, ja otinkin muutamien kavereiden kanssa siellä kuvat. Sen jälkeen suunnattiin Bucksport Golf Clubille, missä suurin osa mun kavereista oli, ja siellä otettiin sitten suurin osa kuvista. Näitä kuvia on aika paljon, en osannut valita lemppareita joten tässä tulee nyt kaikki otokset :-)



Kuvienoton jälkeen mentiin syömään prom dinner. Ekaks meillä oli ollut suunnitelmissa mennä syömään vähän hienompaan ravintolaan Bangoriin, mutta ajomatkan takia buukattiinkin sellanen pieni ja rento ruokapaikka Carrier's Mainely Lobster ihan vaan Bucksportista, mihin suunnattiin noin 20 henkilön porukalla. Tuolla työskentelee monia nuoria meidän koulusta, joten tarjoilijoinakin toimi kivasti meidän kaverit, jotka ei promiin osallistunut. Ruokailun jälkeen otettiin suunnaksi Peaks Hill Lodge, missä itse prom järjestettiin. Kun tultiin sisään niin meidän piti nostaa pienestä pussista kuula, ja jos sai liilan kuulan, piti mennä poliisin puhalletuttavaksi. Tietenkin mä jouduin siihen, mutta pääsin puhtain tuloksin sisään ;-) Sisätilat oli söpösti koristeltu, ja sieltä löytyi pieni baari, ruokaa, pöytiä, tanssilattia ja DJ, sekä biljardipöytä. Aluks tunnelma oli vielä vähän jäässä, ja pelailtiinkin pääasiassa vaan bilistä. Illan mittaan jengi alkoi kuitenkin valumaan tanssilattialle, ja viimeset pari tuntia melkein koko porukka reivas ihan täysillä tanssilattialla. Loppuillasta julistettiin myos prom king & queen, jotka oli mun hyvät kaverit Jade ja Austin.  


Prom kesti neljä tuntia, ja oltiinkin siellä melkein loppuun asti. Sen jälkeen mentiin syömään Jaden, Austinin, Kaylan, Annan, Chloen ja Jimmyn kanssa sellaseen paikkaan kuin Denny's, mikä on auki vuorokauden ympäri. Ihmiset vähän tuijotti kun saavuttiin paikanpäälle mekot päällä tälläytyinenä. Syötiin ja istuskeltiin siellä yli puoleenyöhön asti, jonka jälkeen pääsin vihdoin väsyneenä kotiin. Sen jälkeen olikin tosi kiva irrotella pinnejä lakan takia kivikovista hiuksista kiharoiden keskeltä. Luulin ettei ne pinnit lopu ikinä, tuntu että niitä tuli koko ajan vaan lisää ja lisää, loppujen lopuks mun päästä löytykin 27 pinniä! 


Ihan mahtava ilta siis takana. Olin oottanut promia niin innolla jo pari kuukautta, ja oli kyllä kaiken sen odottamisen ja rahankulutuksen arvoinen kokemus. Ihana päivä ihanassa seurassa, ehdottomasti yks parhaista jutuista mitä oon täällä jenkeissä kokenut. Nautin ihan joka hetkestä, ja tuli taas saatua lisää upeita muistoja.

Cheers,
Aino

6 kommenttia:

  1. ää aivan upea mekko ja kaunis sinä!! :')

    VastaaPoista
  2. Kuka oli sun tanssipari? :) ja oi että olit kauniina!!

    VastaaPoista
  3. Ihanat mekot kaikikilla :-)
    Ja tiiän niin ton ku purkaa jotain kampausta, jossa on miljoona pinnii... ;)

    VastaaPoista