torstai 13. maaliskuuta 2014

wherever you go, go with all your heart

Muistan vieläkin niin selvästi sen päivän kun sain mun perhetiedot. Oli toukokuu, ja meillä oli just edellisenä viikonloppuna ollut eka vaihtariorientaatio, missä suurin osa valiteltiin kuinka perhetietoja ei oo tullut. Pari päivää tän jälkeen olin kävelemässä koulusta kotiin, ja päätin puhelimella tarkastaa sähköpostin. Kirjauduin sisään sähkopostiin ja huomasin AFS:ltä tulleen kaksi viestiä, ''Perustiedot isäntäperheestäsi'', ja ''Isäntäperheesi täyttämät lomakkeet''. Ulkona oli sillon tosi aurinkoinen päivä ja puhelimen näytöstä vaikea saada selvää, joten lähdin vaan juoksemaan kotiin. Samalla soitin siskolleni, ja olin niin innoissani että itkin. Kun pääsin kotiin, soitin äidille ja avasin koneen. Tuntui, että koneen avautuminen kesti niin kauan. Vihdoinkin pääsin kirjautumaan AFS:n ekstranettiin. Etusivulle ilmestyi isäntäperheen jäsenien nimet, ja huomasin ettei mulla tulis olemaan hostsisaruksia, pelkät hostvanhemmat. Seuraavaks huomasin osavaltion kohdalla kirjaimet ME. Mulla ei ollut mitään hajua mitä osavaltiota se tarkoitti, joten googletin sen. Olin tosi pettynyt, kun tajusin, että tulisin viettämään mun vuoden Mainessa. En tossa vaiheessa tiennyt koko osavaltiosta muuta kuin sijainnin. Wikipedia ei antanut kovin hyvää ensivaikutelmaa: ''Mainen pinta-alasta 90 % on metsää, ja se on harvaanasutuin osavaltio Mississippijoen itäpuolella''. Ennen perhetietojen saamista olin aina miettinyt miten tulisin reagoimaan. Ehkä huutaisin ilosta. Ehkä soittaisin kaikki kaverit läpi kertoen innoissani mihin oon ens vuodeks matkaamassa. Mutta todellisuudessa mun eka reaktio oli itku. Asiat ei yhtään parantunut, kun avasin isäntäperheen täyttämät lomakkeet. Yli 60v hostvanhemmat, 3000 asukkaan kylä, maalaismainen yhteisö, parinsadan oppilaan koulu 4 mailin päässä, pieni ja vanha talo. Vaikka se kuulostaakin tyhmältä, niin jopa koulun värit, keltainen ja liila, ärsytti tossa vaiheessa. Mietin vain miten voi käydä niin huono tuuri. Itkin sen koko päivän, ja mun silmät oli turvonneet melkein kaks päivää sen jälkeen. Vannoin että tonne en lähde, mutta täällä sitä nyt ollaan haha. 

Uudenvuoden jälkeen sain postissa kirjeen, jotka kirjotettiin itellemme ensimmäisellä orientaatioleirillä. Kirjeiden kirjottamisen aikaan en siis ollut vielä saanut perhetietoja, joten olin kirjottanut sinne näin: ''En oo vielä saanut perhetietoja, mutta unelmaperhe olis: hostvanhemmat, saman ikänen tai vähän vanhempi veli, saman ikänen sisko, ja ehkä pari pienempää sisarusta. Unelmapaikka olis Florida!!! tai joku muu osavaltio etelässä''. Ennen perhetietojen saamista olin varautunut siihen, etten välttämättä saa just sellasia perhetietoja mitä oon toivonut, mutta en voinut ymmärtää, miten en saanut edes yhtä asiaa mitä halusin. Päinvastoin, tuntui, että sain just sellasen perheen ja sijotuksen mitä en halunnut.

Oon ollut täällä nyt joku 7kk, ja vieläkin välillä oon vähän pettynyt mun sijoituksesta. En voi edes avata muiden vaihtareiden blogeja, ja tuntuu tosi pahalta jos Facebookin/Instagramin etusivulle ilmestyy kuvia esim Californiassa tai Floridassa vaihtareina olevien kavereiden kuvia. Kun aamulla istun kylmässä autossa, mietin kuinka mukavempaa olis olla jossain lämpimässä. Kuten oon aikasemmin maininnut, tuun toimeen hostperheen kanssa, mutta en koe mitenkään erityisempää sidettä. Tiiän, että tää ei ole se täydellinen perhe mulle, mutta samalla en kuitenkaan halua vaihtaa perhettä. Ehkä tää tunne johtuu siitä, että mua vieläkin harmittaa hostsisaruksien puute. Välillä mulla menee hermot tähän kylään, sen draamaan ja ihmisiin, välillä taas mietin kuinka onnenpotku oli päätyä just tänne. 

Saatan kuulostaa tosi negativiiselta, mutta kyllä mä oikeasti nautin täällä olosta, ja oon niin tyytyväinen, että päätin lähteä vaihtoon. Nää on ehdottomasti olleet mun elämäni parhaat 7kk, ja oon kokenut niin paljon kivoja juttuja, ja tutustunut ihaniin ihmisiin. Oon kiitollinen, että mulla on mahdollisuus elää täällä. Haluan vaan kertoa tuleville vaihtareille, että kaikki ei välttämättä pääse mihinkään Californian hiekkarannoille, vaan saatatte päätyä ihan erilaiseen paikkaan, mihin olisitte halunnut. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa, mutta vaihtovuoden onnistuminen on itsestä kiinni, ja siitä voi tulla onnistunut vaikka sen viettäiskin erilaisessa paikassa mitä oli toivonut. 217 päivää takana ja 109 päivää edessä. Nyt kun aika täällä alkaa käymään vähiin, oon alkanut näkemään painajaisia kotiinmenosta ja täältä lähtemisestä, ja herätessäni oon ollut tosi helpottunut, kun oon tajunnut että vielä mulla on aikaa täällä jäljellä. Aion ottaa kaiken irti loppuajasta, sillä aika vaan lentää silmissä, ja mun vaihtovuosi on ohi ennen kuin huomaankaan. 

''Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn't do than by the ones you did. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover.'' 
- Mark Twain 

Cheers,
Aino

5 kommenttia:

  1. hyvä postaus! :) oot hyvä esimerkki just tosta että vaihtovuodesta voi tulla onnistunut jos itse haluaa niin :)

    VastaaPoista
  2. Aino, Sinä pärjäät elämässäsi missä tilanteessa vain, koska asenteesi on oikea!

    VastaaPoista
  3. Oi! Oli niin hieno postaus ja jotenkin tunteellinen että melkein aloin itkee :'D

    VastaaPoista