sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

how lucky i am to have something that makes saying goodbye so hard

Viimestä päivää viedään. Huomenna jätän Bucksportin taakseni, ja alotan matkan kohti koti Suomea. Nää viimeset viikot on ollut tosi sekavia, ja päivät on hujahtanut ohi tosta vaan. Monet on kysynyt multa oonko ilonen kotiinmenosta, mutta mä en tosiaankaan tiiä. Mun tunteet on lähiaikoina heitellyt ihan laidasta laitaan. Yhtenä päivänä itken sitä etten haluu lähteä täältä, toisena taas suunnittelen jo innoissani ekan viikonlopun menoja Suomessa. Mun tunteita on vaan niin vaikeeta selittää, sekavaa. Jokaisella vaihtarilla on varmaan lähdön aikaan näitä samoja fiiliksiä. Samalla sitä haluaa mennä kotiin, samalla sita haluaa jäädä tänne. 
Näinä viimeviikkoina on tapahtunut paljon, ja oon ollut tosi kiireinen. Eipä oo paljoa tultu istuskeltua kotona, vaan lähes joka päivä oon nähnyt ainakin yhtä kaveria, ja ollut menossa. Mun viimeisiin viikkoihin on kuulunut jätskillä käymistä ja Bucksportin satamassa hengailua, retki läheiseen turistikaupunkiin Belfastiin, nuotioiltoja, yöllisiä ajeluretkiä, retki Alamoosook järven rannalle sekä muutamalle eri hiekkarannalle meren äärelle, hostäitin synttäreiden ja isänpäivän juhlimista, Great Pond Mountainin patikointia, shoppailua, varsity softball päättäjäiset, muutamia graduation partyja, sekä Bangorissa hengailua ja paaaljon ulkona syömistä (moi viimeset vaihtarikilot). 
Tän lisäks on käyty muutamaan kertaa matkalaukkuostoksilla, ja huonetta siivottu. Ja tietenkin pakattu. Tavaraa oon ostellut täältä senverran, että kotiin mun mukana lähtee kaks isoa matkalaukkua, pienempi carry on matkalaukku, sekä huomenna viedään vielä postiin noin 10 kilon kokonen paketti, sillä kaikki tavarat ei mahtunut laukkuihin. Tässä viikon aikana on vierätetty hikeä ja kyyneliä pakatessa; yritin mahduttaa kaiken laukkuihin ettei tarttis postittaa kotiin, mutta ei vaan onnistunut. Mutta nyt kuitenkin pakkausasiat on kunnossa, eli siltä osin oon valmis lähtemään kotiin. Muuten en oo varma oonko valmis lähtemään, ja jättämään tän kaiken taakseni. Kotimatka kuitenkin odottaa huomenna, sitä on mahdotonta väistää. Hyvästien jättäminen on ollut vaikeeta, ja kyyneliä on vierätetty. Kävin viimeviikolla koulussa vikan kerran, sanomassa heipat muutamille opettajille. Meinasin koko ajan alkaa itkemään, pystyin kuitenkin pitämään itteni koossa, mutta kun kävelin koulun ovista viimesen kerran ulos, aloin itkemään. Mun hostäiti sano, että se oli ainakin merkki siitä, että mulla oli hyvä vuosi. Itku tarkottaa sitä, että jään kaipaamaan jotakin.
Samalla tää kaikki on kuitenkin ollut tosi epätodellista. Ai miten niin mä en nää näitä ihmisiä enää? Ai miten niin mä oon lähdossä ihan just kotiin? Ihan hullua, miten nopeesti tää vuosi meni ohi, varsinkin kevätpuolisko. Aina kaikki vaihtarit toitottaa kuinka kevät menee ohi silmänräpäyksessä, ja tottahan se oli. En ois uskonut, miten nopeesti aika kuluu, etenkin touko- ja kesäkuu meni niin nopeesti, sillä oli niin paljon tapahtumaa. 325 päivää täällä vietetty, mutta ei kyllä tunnu siltä. Huomenna tosiaan hyvästelen hostperheen ja Bucksportin. Sen jälkeen meillä on päivän kestävä AFS-loppuleiri tän alueen vaihtareiden kanssa, ja Bangorista otetaan sitten bussi New Yorkiin. Sieltä lennän tiistaina Helsinkia kohti, ja Suomessa oon keskiviikko aamuna. Tuntuu ihan hullulta ajatella, että muutaman päivän kuluttua oon jo kotona. Vastahan mä tulin tänne. 
Muistan kuinka en joskus halunnut lähteä vaihtoon, koska pelkäsin kotiinmenoa niin paljon. Ihmettelin, miten kukaan haluaa lähteä vaihtariksi, luoda elämän toiselle puolelle maapalloa, ja sitten vaan jättää kaiken taakseen. Mutta täällä mä nyt oon, pari vuotta myöhemmin, kohtaamassa mun pelon. Oon kuitenkin tajunnut sen, että vaikka kotiinlähtö on vaikeeta, on se sen arvosta. Mulla on upee vuos takana, ja oon päässyt kokemaan ihania juttuja, joihin monilla ei oo mahdollisuuksia. Kuinka moni voi sanoa kokeneensa amerikkalaisen high school spiritin, perjantai-iltojen futispelit, homecomingin, promin, tai graduationin? Eipä kovin moni ;-)
Mun viimenen päivä täällä on ollut ihana. Meillä oli softball joukkueen kanssa kauden päättäjäiset, joten mentiin coachin kesäasunnolle järven rannalle. Jaettiin kunniakirjoja ja palkintoja sekä syötiin, ja tän lisäks mentiin järvelle tubing ja kneeboarding. Tää oli mun eka kerta kumpaakin kokeillessa, ja oli niin hauskaa! Ekaks mentiin tubing, missä siis maataan veneen perässä ison renkaan päällä. Coachilla on nopee vene, millä kiidettiin ympäri järveä, tehtiin ympyröitä ja mentiin omista aalloista, ja yritettiin tiputtaa kyydissä olijat veteen. Kun oma vuoro tuli niin jännitti kyllä kovasti, mutta se oli tosi hauskaa! Siitä kovasta vauhdista veteen tippuminen välillä sattu aika paljon, sain muutamia ruhjeita ja menetin ison palasen toisen isovarpaan kynnestä. Tän jälkeen oli vuorossa kneeboarding, missä oltiin siis polvillan pienen lautan päällä, ja pidettiin sellasesta kapulasta kiinni. Toi vaati tasapainoa ja oli aika vaikeeta, mutta hauskaa myös! Oon ilonen, että mun vika päivä täällä oli noin hauska ja ikimuistonen. Tuli jätettyä viimeset hyvästit kavereille, ja itkuhan siinä tuli, varsinkin kun mun yks kaveri sano ''I couldn't have asked for a better exchange student to spend my senior year with''. Näillä ihmisillä on ollut suuri vaikutus mun elämään, mutta on kiva tietää, että mulla on ollut myös vaikutusta niiden. 
Tää tyttö lähtee nyt tekemään viimesiä valmisteluja huomista lähtöä varten. Sen jälkeen yritän mennä sänkyyn pian, sillä huomenna on aikanen herätys. Saa nähdä tuleeko tänä yönä ollenkaan nukuttua, vai oonko liian levoton. Tää on siis viimenen postaus mitä kirjottelen rapakon tältä puolen, seuraavan kerran postailen sitten sieltä koti Suomesta. Tuun varmaan vielä laittelemaan tänne jotain kuvia, ja kirjottelemaan vähän fiiliksiä kotiinpalun jälkeen.
Cheers,
Aino

4 kommenttia:

  1. Tuli tän lukemisen aikana muutaman kerran tippa linssiin :o

    VastaaPoista
  2. Itselläni samat fiilikset 34 vuoden takaa. Kyllä luit oikein vuosien määrän - olen äidin ja isäsi tuttu. Yhäkin vaihtarivuoteni Kaliforniassa on yksi parhaimmistani - ellei paras. Olen kiitollinen siitä vieläkin. Palattuani kaksi viikkoa meni ikävää itkiessä öisin, kun jet lag myös vaivasi. Halusin niin jakaa kaiken kavereiden kanssa, koska silloin ei ollu edes kännyköitä, mut vain osa rakasti kuunnella, osa ei välittänyt. Kullakin omia syitä tunteisiinsa. Mut onnea sun huippuvuodestasi! Loisto päätös lähteä. Ja maailmahan on auki kielitaitoisille!

    VastaaPoista
  3. Millä luokalla olit niinkun suomessa kun lähdit?:D Tai että olitko lukion ensimmäisen käynyt jä lähdit sitten vai vasta lukion kakkosen jälkeen? Jos käy lukion neljään vuoteen niin onkohan mahdollista lähteä vaihtoon kolmannen lukio vuoden jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukion ekan, lähdin vaihtoon, ja nyt meen kakkoselle vuotta nuorempien kanssa. En osaa yhtään sanoa onko mahdollista lähteä lukion kolmannen jälkeen. Sehän on jo harvinaisempaa lähteä lukion kakkosen jälkeen, suurin osa lähtee ekan vuoden suoritettuaan. Mutta en tiiä, kannattaa kysyä järjestöltä ja opolta :-)

      Poista